Kunnat ja virastot käsittelevät päivittäin kysymyksiä, joiden ratkaisut voivat olla elintärkeitä niin yksityisasiakkaille kuin yrityksillekin. Käsiteltävät asiat vaihtelevat suuren mittakaavan strategisista sijoituksista yksityishenkilöitä koskeviin päätöksiin. Näille kaikille on yhteistä se, että niiden luotettava ja oikeudenmukainen käsittely vaatii asianmukaista tukea päätöksenteolle.
Johdon päättäessä esimerkiksi keskeisistä kehityskysymyksistä eivät tarkka data ja analyysit yksinään riitä, vaan esitettävien tietojen ja tulosten on oltava helposti ymmärrettävissä ja saatavilla. Erityisesti kiireiset viranhaltijat tarvitsevat paitsi tarkkaa ja vahvistettua dataa, niin heidän tulee myös pystyä luottamaan siihen, että tämä data on kattavaa. Kun käsittelyjen ja päätösten oletetaan tapahtuvan aina vain nopeammin, sujuvat ja hyväksi havaitut rutiinit ovat tarpeen tasa-arvoisen kohtelun ja palvelun takaamiseksi kansalaisille sekä henkilökunnan työpaineen lieventämiseksi.
Vaikka hallinto ja päätöksenteko ovat nykyään entistä monitahoisempia, on apuna käytettävien ratkaisujen määrä myös kasvanut. Data ja sen tarkka analyysi sekä oikeat työkalut mahdollistavat päätöksenteon luotettavuuden, rutiinien tehokkuuden ja kansalaisten entistä paremman ymmärtämisen. Tämä luo edellytykset oikeudenmukaiselle kohtelulle ja tarkalle päätöksenteolle ja auttaa pitämään kunnat ja virastot myös kiinnostavina työnantajina. Smart datalla tämä onnistuu.