Etsi

Mahdottomasta mahdollista -Datavetoista päätöksentekoa

02 elo 2019

Mikä tekee ideasta tai ylitsepääsemättömästä haasteesta todellisuutta? Miten Elon Muskin tapaiset ihmiset tekevät mahdottomilta vaikuttavista asioista mahdollisia?

Muskin toiveena on perustaa oikea kaupunki Marsiin vuoteen 2050 mennessä. Tähän mennessä hän on toteuttanut lähestulkoon kaikki tavoitteensa. Hän on insinööri ja visionääri, jolla on taipumus tehdä unelmistaan totta. Miten hän onnistuu siinä? Yhdestä asiasta voimme olla varmoja: olipa kyseessä ensimmäinen verkossa tienattu miljardi tai rakettitiede, hän on aina ymmärtänyt dataa.

Älykäs päätöksenteko perustuu dataan. Teemme toisin sanoen tietoon perustuvia päätöksiä kovien faktojen ja datan perusteella.

Mahdottoman toteuttaminen

Vuonna 218 eaa. eräs karthagolainen sotapäällikkö johti sotahistoriassa ennenkuulumatonta väijytystä. Mitä tarvitaan valtakunnan valloittamiseen?

Vuonna 1962 eräs toinen johtaja puhui suurelle ihmisjoukolle urheilustadionilla Houstonissa, Teksasissa ja määritteli tavoitteen, jonka saavuttamiseen tarvittaisiin lähestulkoon käsittämättömät tekniset kyvyt. Mikä tekee ideasta tai ylitsepääsemättömästä haasteesta todellisuutta?

Visioita ja suunnitelmia

Karthagolainen ylipäällikkö Hannibal ei päättänyt ylittää Alppeja, koska hän ajatteli sen olevan hyvä idea. Hannibal päätti ylittää Alpit, koska hän tiesi sen olevan hyvä idea.

Nuorekas presidentti JFK ei päättänyt lähettää ihmistä kuuhun, koska se saattaisi olla mahdollista. Hän tiesi, että sen täytyy olla mahdollista.

Picture 2_John_F._Kennedy_2.jpg

JFK, nuorekas presidentti, ei suunnitellut lähettävänsä ihmistä kuuhun, koska se saattoi olla mahdollista. Sen oli oltava mahdollista.

Hannibalin vihollinen, Rooman armeija, ei odottanut heräävänsä siihen, että 37 elefanttia, 15 000 hevosta ja 30 000 sotilasta tuli vuorten yli Italiaan. Avaruuskilpailu Neuvostoliittoa vastaan oli jo alkanut. He olivat lähettäneet ihmisen avaruuteen, joten Yhdysvaltojen piti lähettää ihminen kuuhun.

On vuosi 1963 ja olemme jälleen Teksasissa, tällä kertaa Dallasissa. Kello on 12.30 ja Yhdysvaltojen 35. presidentti on juuri salamurhattu. Miljoonia salaliittoteorioita lähtee liikkeelle. Avaruuskilpailu jatkaa silti kulkuaan.

Niin sitten käy, että vuonna 1969 Neil-niminen amerikkalainen astelee kuun pinnalla ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa. Näkikö hän Kiinan muurin ulkoavaruudesta? Onko mahdollista, että tuhansia vuosia aiemmin muinaiset egyptiläiset saivat kuusta inspiraation hautapaikkojensa suunnitteluun? Vai olivatko kyseessä sittenkin avaruusoliot...

Dataa ja faktoja – visioita ja unelmia toteuttamassa

Kennedy ei lähettänyt Armstrongia kuuhun. Ei henkilökohtaisesti, sillä hän ei ollut tiedemies, lentäjä eikä insinööri. Sen teki 400 000 ihmistä kymmenen vuoden aikana. Avaruusoliot eivät auttaneet pyramidien rakentamisessa. Sen sijaan avaimena oli usko vuosikymmenien ajan kerrottuun tarinaan ja miljoonat henkilötyötunnit. Hannibal saattoi ylittää Alpit, mutta hänen elefanttinsa, sotilaansa ja hevosensa eivät olisi selvinneet ylityksestä ilman yhtä elintärkeää asiaa. Dataa.

Faktat ja data, data ja faktat

Faktat perustuvat dataan, ja faktojen perusteella toimitaan ja tehdään merkittäviä päätöksiä.

Data varmisti, että Apollo 11 pystyi kulkemaan noin 390 000 kilometriä 76 tunnissa ja että kenraali voisi toteuttaa mahdottomalta vaikuttavan tehtävän. NASA käytti dataa todistaakseen, että Kiinan muuria ei voi nähdä avaruudesta helposti, eikä ainakaan kuusta.

Neuvonantajat eivät olisi kehottaneet Kennedyä pitämään puhettaan ilman raakaa dataa ja faktoja.

 

Big datasta smart dataan

Se datan määrä, johon voimme digitaalisesti turvautua, mahdollistaa äärimmäisen vaikuttavien päätöksien tekemisen. Voimme nyt toteuttaa asioita, joiden ajateltiin aiemmin olevan mahdottomia.

Meillä saattoi aiemmin olla unelmia, kuten itseohjautuvat autot, mutta niitä ei olisi voitu toteuttaa ilman kykyä valjastaa big dataa. Aiempien sukupolvien tavoin meidän tulee kuitenkin pystyä hallitsemaan tietoa, jotta voimme hyödyntää sen voiman parhaimmalla mahdollisella tavalla. Älykkään datan avulla pystymme ymmärtämään sitä viedäksemme päätöksiämme eteenpäin.

Lopuksi... Rakkaudesta pizzaan // data data data

Yksinkertaisesti sanottuna dataan perustuvaa päätöksentekoa voi verrata pizzan tekoon.

Big data voi kertoa sinulle kaiken pizzan teosta. Mozzarellan tuotantoon tarvittavien vesipuhvelien hengittämän ilman ihanteellisesta lämpötilasta aina pizzan historiaan ympäri maailmaa. Se voisi kertoa, kuinka pizza sopii kulttuuriimme, milloin sen suosio on huipullaan ja mitkä ruoat siihen liittyvät tai eivät liity. Se voisi kertoa vieläkin enemmän. Siitäkin huolimatta vain älykäs data kertoo, kuinka voit tehdä juuri sen pizzan, jonka sinä haluat. Jos siis edes haluat pizzaa...