Etsi

Et tiedä mitään! Elämää melun aikakaudella

21 elo 2019

Ihmisillä ei ole koskaan aiemmin historiassa ollut näin paljon luotettavaa dataa käytettävissään. Miksi siis teemme yhä virheitä? Elämme datan yliannostuksen aikakaudella, sillä meillä ei ole koskaan ollut saatavilla näin paljon näin nopeasti. Miten saamme siitä kaikesta selvää? En näe faktoja kaikelta datalta.

 NASA, 1986: 

Innostunut bongonsoittaja istuu Korean sodan veteraanin vieressä maailman median edessä. Miksi?

Richard oli loistava bongonsoittaja, mutta hän oli myös Nobel-palkittu fyysikko. Neil vuorostaan sai opiskelijan lentoluvan 16-vuotiaana ja lensi Korean sodassa laivastolle. Hän oli myös ensimmäinen ihminen kuussa. Miksi he olivat median edessä?

Faktoja etsimässä

Richard Feynmania ja Neil Armstrongia pyydettiin osallistumaan Rogers-komiteaan, joka tutki avaruussukkula Challengerin onnettomuutta. Mikä oli kysymys? Vain se, mikä oikein meni pieleen?

NASAn periaatteista huolimatta faktat saatiin lopulta esiin. Kun kaikki data oli analysoitu huolellisesti, kävi ilmi, että suunnitteluvika oli aiheuttanut kahden pienen kumisen rengastiivisteen palamisen. 73 sekuntia laukaisun jälkeen sukkula oli ilmiliekeissä, jonka johdosta se hajosi ja seitsemän astronauttia menetti henkensä traagisesti.

Faktat olivat kuin metsä, jota ei näe puilta. Joskus kaiken big datan ohittaminen, tässä tapauksessa 5 000 rikkinäistä sukkulan ja raketin osaa yhdistettynä politiikan meluun, vaatii kuussa kävellyttä ja kvanttifyysikkoa, jotta datan osat saadaan yhdistettyä ja olennaiset faktat löydettyä. Joskus tarvitaan vain äärettömän utelias mieli, jolla on intohimo opiskeluun, maailman terveyteen ja selkeään ajatteluun.

”Pysy avoimena uudelle datalle ja ole valmis päivittämään tietämystäsi.”

― Hans Rosling

Faktoihin perustuva maailmankuva — asioita selventämässä

Vuosi on 2006 ja täysin uudenlainen konferenssi kerää ihailijoita.

Kalifornian Monterreyssä järjestetty TED oli tarkoitettu parhaille teknologian asiantuntijoille, viihdyttäjille ja suunnittelijoille. Osallistujat maksoivat mukanaolostaan tuhansia dollareita. Kyseisenä vuonna energinen ja ilkikurinen ruotsalainen astui lavalle. Hän ei ollut viihdyttäjä, mutta hän osasi silti viihdyttää yleisöä valaistessaan ja nolatessaan heidät paljastamalla heidän tietämättömyytensä.

Hans Rosling, maailman terveyden ja tilastotieteen asiantuntija, sai faktat laulamaan.

Hän poisti huoneesta datan melun ja väärin tulkitut faktat. Yleisö oli muuttunut, ja tähän päivään mennessä esitys on katsottu verkossa 13 miljoonaa kertaa.

20 vuotta sitten 29 % maailmasta eli äärimmäisessä köyhyydessä; nyt luku on 9 %

Faktojen maailma - Hans, Ola ja Anna Rosling

Vastaako ajattelutapasi dataani?

Roslingin elämäntehtävä oli taistella tietämättömyyttä vastaan faktoilla. Monterreystä hän siirtyi pian keskustelemaan monikansallisten yhtiöiden, kuten Coca-Colan, Ikean, maailmanlaajuisten pankkien ja riskirahastojen johtoryhmien kanssa. Hän esitteli, kuinka monet meistä perustavat käytöksensä vääristyneeseen maailmankuvaan. Hän osoitti, että ajattelutapamme ei vastaa hänellä ollutta dataa ja että emme perusta ajatuksiamme faktoille.

Jopa ylläpitämämme käsitys kahdesta maailmasta, kehittyvästä ja kehittyneestä, on täysin vanhentunut eikä perustu ajantasaiseen dataan. Rosling näytti, että maailmassa on itse asiassa neljä pääasiallista maailmanlaajuista tuloluokkaa. Hän esitti kysymyksen siitä, että emmekö me kaikki kehity? Onko esimerkiksi Singapore kehittyvä vai kehittynyt? YK:n mukaan kehittyvä, Roslingin mukaan ei.

Se, mitä luulet tietäväsi, on väärin — päivitä itsesi paremmaksi

Nykyisin useampi kuolee ylensyöntiin kuin aliravitsemukseen; useampi kuolee vanhuuteen kuin tartuntatauteihin; useampi kuolee itsemurhaan kuin yhteensä sotilaiden, terroristien ja rikollisten tekoihin.

Homo Deus ― Yuval Noah Harari

Faktat antavat meille selkeämmän kuvan siitä, mitä meille oikeasti on tapahtumassa. Saatavillamme on enemmän dataa, ja se liikkuu ympärillämme nopeammin kuin koskaan aiemmin. Miten voimme toimia, jos perustamme toimintamme faktoihin ja dataan, jotka ovat täysin vanhentuneita tai väärässä kontekstissa? Kun yritämme ymmärtää niin suurta määrää dataa ja tietoa, johon voisimme perustaa faktamme, jäämme kyseenalaistamaan sitä, minkälaisessa paikassa ja ajassa elämme.

Kaiken kaikkiaan meidän tulee löytää big datasta älykäs data löytääksemme sen, mikä on oikeasti olennaista. Vain tällöin voimme perustaa päätöksemme kiistattomille faktoille ja toimia aidoista päämääristä lähtien.